Kasvilääkintä eli fytoterapia
Kasvien hyödyntämisellä lääkkeinä on pitkät perinteet. Ennen kuin synteettisiä lääkkeitä osattiin valmistaa, käytettiin kaikkea luonnosta löytyvää; kasveja, eläimiä ja mineraaleja. Nykyisistä lääkkeistä n. 25 % on luonnosta peräisin, joko suoraan tai välillisesti, esim. siten, että raaka-aine eristetään kasvista, mutta muokataan synteettisesti lopulliseen muotoonsa. Uusista lääkeainemolekyyleistä jopa 50 % on luonnosta peräisin ja tämä koskee erityisesti syöpälääkkeitä ja uusia antibiootteja, joita tosin on tullut niukasti markkinoille viime vuosikymmeninä.
Fytoterapia jakautuu kahteen haaraan eli nk. viralliseen hoitoon ja kasvien perinteiseen käyttöön. Viralliseen haaraan eli EBM:ään (Evidence Based Medicine), kuuluvat paljon tutkitut kasvit, joilla on jo myyntilupa lääkkeinä, esim. senna, psylliumsiemen, rohtovirmajuuri, sahapalmu ja mäkikuisma. Toinen haara perustuu perinteiseen käyttöön ja siinä hyödynnetään miedompia kasveja, joista ei välttämättä löydy tutkittua tietoa tehosta eli kliinisiä kokeita. Tällaisiksi voidaan lukea voikukka, koivunlehti, piparminttu, kärsimyskukka, timjami, rosmariini jne. Miedommat kasviperäiset tuotteet ovat markkinoilla joko perinteisinä kasvirohdosvalmisteina, joilla saa olla lääkkeellinen käyttötarkoitus, tai ravintolisinä (elintarvikkeita), jotka nimensä mukaisesti täydentävät ravintoa.
Suomessa on myös yliopistotasoista fytoterapian opetusta ”Luontaisalan täydennyskoulutus” Helsingin yliopistossa, josta saa fytonominimikkeen. Fytoterapeutteja koulutetaan mm. Frantsilassa, missä koulutus kestää kaksi vuotta ja sisältää luentoja, terapiaharjoituksia, opintokäyntejä ja tutkielman. Luentojen aikana käydään läpi mm. kasvien sisältämiä vaikuttavia aineita, haittoja ja yhteisvaikutuksia lääkkeiden kanssa. Fytoterapeutit hyödyntävät lähinnä mietoja lääkekasveja sekä ulkoisesti että sisäisesti.
Yrttilääkintä eli fytoterapia on kasvien käyttöä hoitamiseen. Yrttien käyttö perustuu vuosituhantiseen perinteeseen (Vertanen ym. 2017). WHO määrittelee seuraavasti T&CM-tuotteet: yrtit, kasviperäiset materiaalit, yrttivalmisteet ja valmiit kasviperäiset tuotteet, jotka sisältävät kasviosia, muita kasvimateriaaleja tai niiden yhdistelmiä aktiivisina aineosina. Joissakin maissa yrttilääkkeet voivat perinteisesti sisältää luonnollisia orgaanisia tai epäorgaanisia aktiivisia ainesosia, jotka eivät ole kasviperäisiä (esim. eläin- ja kivennäisaineet; World Health Organization 2013). Aina 1800-luvun puoliväliin saakka yrtit muodostivat tärkeimmän ja laajimman osan sairauksien hoitoon käytettyjen lääkkeiden raaka-aineista (Forsius 2006). Suomessa ei ole virallista koulutusta yrttihoitojen käyttöön samalla tavalla kuin lääkkeiden käyttöön. Yrttejä hyödynnetään edelleen mm. Intiassa ja Kiinassa.
Vuodesta 1994 Suomessa on ollut ryhmä lääkkeitä nimellä rohdosvalmisteet (reilut sata nimikettä) ja tämä nimi muutettiin EU-direktiivin 2004 myötä kasvirohdosvalmisteiksi ja perinteisiksi kasvirohdosvalmisteiksi. Näissä ryhmissä on tällä hetkellä 13 kasvirohdos- ja 8 perinteistä kasvirohdosvalmistetta. Yrttien käyttö itsehoitona on pitkälti vain yrttienharrastajien tekemää, jolloin niitä käytetään muun muassa hauteina ja kääreinä, mutta tavallinen kuluttaja harvoin lähtee niitä keräämään tai käyttämään kotioloissa.
Luonnonkasvien terveydelliset ja ravitsemukselliset sekä lääkinnälliset arvot ovat nykyisin suuren kiinnostuksen ja tutkimuksen kohteina. Marjoja ja niiden terveysvaikutuksia tutkitaan useissa Suomen yliopistossa, mm. mustikkaa, lakkaa ja tyrniä, jotka ovat ravinto- ja suoja-ainearvoiltaan parhaimpia. Kuusenpihka antiseptisena aineena on hyväksytty viralliseen käyttöön. Lisäksi tutkimuksen kohteina ovat olleet koivunmahla ja pakurisieni sekä mehiläisten kasveista keräämät hunaja ja siitepöly.
Viime vuosikymmenen aikana nousukautta elää myös yrttien ja terveyttä vahvistavien kasvisten kotitarveviljely luonnonmukaisin menetelmin. Nykyään jo yli 700 000 suomalaista ilmoittaa keräävänsä villivihanneksia. Trendit, kuten lähiruoka- ja superfood-trendit nostivat villivihannekset uudelleen suomalaisten lautasille. Suomea pidetäänkin hortoilun mekkana eli villivihannesten ja yrttien keräämisen luvattuna maana, koska kerääjiä on paljon ja keräyssesonki on pitkä. Tästä on osituksena myös hortoilun nimeäminen "Elävän perinnön kansalliseen luetteloon" vuonna 2017. (Eloranta ja Kinnunen 2018).